perjantai 13. maaliskuuta 2009

Vanhanen: Valtion tarve ottaa velkaa kasvaa

Matti Vanhanen kertoi Hollannin pääministerille Jan Peter Belkandille, että Suomen valtio voi velkaantua 40-60 miljardilla eurolla. Aiemmin hallitus arvioi velanottotarpeen olevan 30 miljardia euroa.

Tarkoitus olisi ottaa alussa 8 miljardia vuodessa ja myöhemmin 10 miljardia.

Vanhanen ei suostunut kertomaan miten valtio voisi torjua velkaantumista.

Veronkorotuksilla ja menonleikkauksilla voisi välttää velkaantumista.

Yksi tehokkaimmista keinoista vähentää velkaantumista olisi Vanhasen mukaan työnuran pidentäminen. Yksi lisävuosi työurassa tuo valtiolle kolme miljardia, 3 vuotta 9 miljardia.

Olen samaa mieltä Vanhasen kanssa työnuran pidentämisestä, koska ihmisten terveystaso on noussut.

Ihmettelen miten hallitus on voinut arvioida velanottotarpeen olevan ensin 30 miljardia ja nyt se tarvitsee 60 miljardia. Miksi hallitus on kuitenkin tehnyt veronkevennyksiä nyt?


Helsingin Sanomat 12.03.09.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti