Pääministeri Matti Vanhanen sanoi torstaina Haagissa Hollannin vierailunsa yhteydessä, ettei Suomen tarvitsisi seuraavan vuoden aikana tehdä rajuja budjettileikkauksia tai kiristää veroja, jos hallitus saa toteuttaa suunnitelmansa työiän pidentämisestä. Vanhasen mukaan hallituksella on vakaa aikomus nostaa eläkeikää, sillä rahaa täytyy saada jostain. Hän sanoo jo vuoden lisäyksen työaikaan tuovan valtiolle kolme miljardia euroa vuodessa.
Vanhanen toteaa myös, että talouskriisin keskellä pitäisi varoja kerätä siirtämällä rahaa jo päätetyn budjetin mukaan sen sijaan, että alettaisiin tehdä hätiköityjä päätöksiä verojen korottamisesta tai suurista leikkauksista. Odotettavissa on kuitenkin siirtoja pääluokasta toiseen, jotta vältyttäisiin massatyöttömyydeltä ja peruspalvelut ja – turva pystytään takaamaan.
Valtionvarainministeri Jyrki Katainen totesi keskiviikkona, että kolmen vuoden päästä on tehtävä rajuja leikkauksia muun muassa kiristämällä verotusta. Vanhanen puolestaan ei lähde ennakoimaan, mikäli uuden hallituksen pitäisi työiän nostamisen lisäksi ryhtyä muihin rajuihin säätötoimenpiteisiin. Vanhanen ei myöskään halunnut ottaa selkeää kantaa, pitäisikö velkaantumisen torjunnassa turvautua ensisijaisesti veronkorotuksiin vai menonleikkauksiin.
Katainen arveli Suomen ulkomaanvelan kasvavan kolmen seuraavan vuoden aikana 30 miljardista aina 40 – 60 miljardiin euroon. Myös Vanhanen myönsi talouskriisin nostavan Suomen velkaa tänä vuonna kahdeksalla miljardilla eurolla ja alijäämä tulisi jatkumaan useita vuosia, sillä talouskriisin vaikutukset näkyvät pitkään.
Haagissa Vanhanen ei saanut Hollannin pääministeriltä Jan Peter Balkenendelta tukea ehdotukselleen eurooppalaisten pankkien läpivalaisusta yhtenäisin säännöin rahalaitosten riskiluottojen selvittämiseksi.
(”Talouskriisi kasvattaa Suomen velkataakkaa”, Turun Sanomat 13.3.2009)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti