Veriviholliset BMW ja Mercedes-Benz ovat ajautumassa vääjäämättä toistensa syliin. Saksalaisten autoasiantuntijoiden mukaan Mersua valmistavan Daimler-konsernin 17 helmikuuta julkistama katastrofitulos vain vahvistaa tietä kilpailevien merkkien pakkoliittoon.
Molempien merkkien täytyy eloon jäädäkseen leikata kustannuksiaan reippaasti ja löytää jostain entistä enemmän rahaa haastavaan tuotekehittelyyn. Yksin niillä ei ole varaa yhtälön ratkaisemiseksi. Vaihtoehtona pidätään vain yhteistyötä, mikä ei varmasti tule olemaan halutuin ratkaisu.
Saksalaislehdessä on kerrottu, että konsernit olisivat jo allekirjoittaneet alustavan yhteistyösopimuksen tuotekehittelystä. Sopimuksen uskotaan koskevan tässä vaiheessa tulevaisuuden teknologiaa. Kumpikaan osapuoli ei ole vahvistanut uutista.
Jatkossa konsernien uskotaan laajentavan yhteistyötä mm. alihankintoihin sekä vaihteistojen ja moottoreiden valmistukseen.
BMW:tä ja Daimleria uhkaavat muiden kilpailijoiden liittoumat. Pelkästään kotimaassa Saksassa Audia, Volkswagenia ja Porschea valmistava VW/Porsche-konserni pystyy jyräämään voimallaan.
Daimlerin viime vuoden tulos romahti lähes 70 prosenttia 2,7 miljardiin euroon. Tänään julkistettu surkea tilinpäätös yllätti kaikki ennusteet. Tilikauden viimeisen neljänneksen tulos valahti 1,5 miljardia euroa tappiolle. Vuosi sitten se teki neljänneksellä 1,7 miljardia voittoa. Chryslerin myyntikulut rasittivat yhä tulosta yli 220 miljoonalla eurolla.
Tänä vuonna Daimlerin tuloksen odotetaan putoavan viime vuotta huonommaksi.
Kauppalehti. [Viitattu 18.3.2009] Saatavissa: http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/02/19180&ext=rss
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti