Nuorilla on tässä vaiheessa kovat paineet työnteon suhteen. Raha ei välttämättä ole se, joka ratkaisisi opiskelijan motivaation työnhakemiseen, vaan myös sosiaalisella paineella on merkitystä. Paineita voi aiheuttaa toiset opiskelijat, ystävät tai vanhemmat. Yleensä vanhemmat odottavat opiskelijalta taloudellista itsenäisyyttä. Opintopsykologi Heini-Maria Pietilän mukaan työssä käyminen vaikuttaa myös nuorten itse tuntoon.
Pietilä sanoo, että työssäkäynti vahvistaa opiskelijan tunnetta oman elämänsä hallinnasta ja tukee itsenäistymisprosessia. Opiskelija usein ilmaisee näin haluavansa pärjätä omillaan.
Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksen opinto-ohjausta tarjoava journalistiikan assistentti ja tutkija Panu Uotilan mukaan opiskelijalta voi tuntua ahdistavalta, jos hänellä on vaikeuksia saada oman alantyöpaikkaa. Mutta mielestäni kuitenkin työ kuin työ olisi syytä ottaa tässä vaiheessa vastaan, sillä tilanne työpaikkojen suhteen on heikko.
Sosiaaliset paineet vaikuttavat monelta suunnalta. Työskentely tuo opiskelijalle arvostusta yhtä lailla kuin kenelle tahansa kansalaiselle.
Heini-Maria Pietilä on sitä mieltä, että opettajat arvostavat opiskelijoita, joilla on kokemusta omalta koulutusalaltaan, mutta myös työkokemus ylipäänsä on arvostettua. Ja onhan tämä totta, kun yrittää hakea töitä on etupäässä ne, joilla on aikaisempaa työkokemusta. Oli se sitten miltä alalta tahansa, mutta mieluiten juuri kyseiseltä alalta, josta hakee töitä.
Teknillisessä korkeakoulussa on myös huomattu, että sosiaalinen painostus työntekoon on aika rajua.
Opintopsykologi Timo Tapola TKK:sta sanoo, että heillä työskentely oman alan työpaikoissa on muodostunut melkeinpä säännöksi. Perinteenä on, että opiskelijoita palkataan avustaviin töihin, jolloin opiskelun annetaan jäädä sivummalle. Työnteosta opiskelijat saavat varmasti opiskeluun hyviä neuvoja ja kokemusta alasta. Mielestäni fyysinen työ on kuitenkin parasta oppimista.
TKK:n opiskelijat pääsevät yleensä viimeistään kolmantena tai neljäntenä opiskeluvuotena alan kesätöihin. Paine tehdä työtä kasvaa kuitenkin opiskeluvuosien myötä.
Jo kuudennella vuodella oleva opiskelija, joka ei ole ollut alalla töissä, on kovan sosiaalisen paineen alla, kertoo Tapola.
Hän suosittelee opiskelijoiden keskustelevan keskenään, muun muassa sellaisten kanssa ketkä ovat jääneet ilman kesätöitä. Kavereilta voi kysellä, mitkä ovat niitä keinoja millä pääsee alan töihin. Opiskelijatoverit voivat antaa sellaista tietoa, millä saa kiinnitettyä työnantajan mielenkiinnon.
Heini-Maria Pietilän mukaan paineiden keskellä on tärkeä säilyttää tunne siitä, että elää omalta tuntuvaa elämää. Pitää myös muistaa tehdä asioita, jotka tuottavat mielihyvää ja onnistumisen kokemuksia.
Lähde: Talous Sanomat 27.3.2009
Viitattu: [27.3.2009]
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti